Köh, onpa ohjaimissa pölyä.
Bloggaaminen taitaa nykyään olla jo vähän kuollutta. Ainakin Blogistania on muotibloggareiden ja muiden hipsterien vallassa. En ole aktiivisesti lukenyt yhtään blogia pariin vuoteen ja blogilistaltahan poistuin silloin kun kehittäjät eivät kestänet kritiikkiä sössimisistään ja sensuroivat palautteita.
Facebookissa on muuten ryhmä Wanha Blogistania, johon liityin juuri.
Ja entäs minä? Muutin Turkuun marraskuussa, asun saunallisessa vuokrakaksiossa "keskustassa" (kaupunginosa VI, kortteli linja-autoasemasta, kaksi bussipysäkkiä kauppatorille) ja teen duunia lähennä kotoa. Olen yhtä tylsä kuin aiemminkin, kenties jopa tylsempi, luovuttuani television katselusta vuosi - puolitoista sitten. Olen muutamaankin kertaan harkinnut työ(koodi)painotteisen uuden blogin aloittamista, omalla nimelläni kun olen feissarissa, Twitterissä ja Googleplussassa jo. Olen vain niin laiska.
Tämän blogin sisällön voisin siirtää ilmaisalustalle, jos viitsisin. En nimittäin ole päivittänyt luottokorttitietojani, joten tämä katoaa jossakin vaiheessa poks. No, liittyisi ainakin hyvään seuraan.
Kommentit