Niemi saapui sinä aamuna työpaikalleen myöhässä, ainakin omaan aikataulunsa mukaan. Ketään tervehtimättä ja vinosti hymyillen hän käveli työkoneelleen, jolla naputteli muutaman minuutin edes takkiaan riisumatta. Paikalla olevat työtoverit vilkaisivat häntä vinosti mutta koska Niemen korvissa näytti olevan nappikuulokkeet ja tämä nyökytteli päätään musiikin tahdissa, tiesivät nämä ettei tälle kannattanut yrittää puhua. Ohjelmoijien omituisuuksia.
Niemi tulosti kirjoittamansa dokumentin, sutaisi nimensä alle ja luki paperin vielä kerran läpi. Paperilla oli ilmoitus Niemen välittömästä irtisanoutumisesta. Niemi sulki paperin kirjekuoreen, jonka päälle kirjoitti tussilla "KIIREELLINEN" ja kävi pudottamassa sen pomonsa pöydälle.
Sen jälkeen Niemi poltti rompulle kaikki työkoneella olevat koodit ja dokumentoinnit, toiselle rompulle kaiken henkilökohtaisen materiaalin jonka halusi säästää ja pudotti ensinmainitun pöydälleen, viimeksimainitun kassiinsa. Työsuhdekännykkänsä Niemi tyhjensi numeroista ja asetti pöydälleen romppukotelon viereen. Saapuneen sähköpostinsa joukosta hän valitsi pari kolme ikävintä asiakasta jotka vaativat vastauksia kysymyksiin, joihin Niemi oli vastannut jo useita kertoja. Näille Niemi lähetti lyhyen ja ytimekkään sähköpostin joiden sisältö oli melkein identtinen ja seurasi "Työnnä se perseeseesi" linjaa.
Viimeisenä tekonaan Niemi jätti työkoneensa formatoimaan kovalevyjään ja poistui kenellekään puhumatta hymyillen vinoa hymyään.
Kotimatkallaan Niemi poikkesi ostamaan käytettyjen autojen kaupasta vanhan Datsunin, jollaista silloin vuosia sitten kun Niemi oli hankkinut ajokortin oli kutsuttu "pommiksi", tuhannella eurolla. Liikkeessä Niemi selaili jonkin aikaa keltaisia sivuja ja soitti liikkeen puhelimella pari puhelinsoittoa.
Sitten hän ajoi isännöitsijätoimistoon ja irtisanoi vuokrasopimuksensa.
Kotonaan Niemi pakkasi Datsuniinsa kaiken jonka halusi mukaansa, kaksi matkalaukkua ja takapenkille television ja muuta rojua. Lopun myisivät hänen puolestaan realisoijat joille hän oli autokaupasta soittanut ja laittaisivat rahat suoraan hänen tililleen.
Niemi loi viimeisen silmäyksen asuntoonsa, jonne hän oli viimeisen kuuden vuoden aikana kerännyt vaikka minkälaista roinaa, joka nyt tuntui turhalta. Niemi lausui hiljaa ääneen lainauksen eräästä elokuvasta. "The things you own end up owning you". Sulkiessaan asunnon oven viimeistä kertaa Niemi hymyili.
Puoli tuntia myöhemmin Niemi pysähtyi huoltoasemalle, havaitsi Datsunin kuluttavan öljyä lähes yhtä paljon kuin bensiiniä ja osti pari öljypurkkia varalle. Huoltoasemalta Niemi osti postikortin ja postimerkin, kirjoitti äidilleen lyhyen viestin jossa kertoi katoavansa ja etsintä olisi turhaa ja pudotti kortin postilaatikkoon. Sen jälkeen Niemi nousi autoonsa ja jatkoi matkaa, taakseen katsomatta ja tuskin ajatustakaan entiselle elämälleen uhraamatta.
Kerrottakoon ettei minulla ole kaapissa odottamassa pakattua matkalaukkua odottamassa milloin kyllästyn ja lähden painelemaan turuille, minä olen liiaksi materian orja. Ainakin tällä hetkellä.
Mutta minua viehättää ajatus siitä, että on ihmisiä jotka pystyvät lähtemään elämästään tuosta noin vain, minuutin tai tunnin varoitusajalla. Enkä viittaa tällä mihinkään elokuvaan, vaan elävään elämään.
Mitä sellaisten ihmisten mielessä liikkuu, kun tarve lähtemiseen kovenee ja arki alkaa kaatua päälle? Haluaisin kokea tuon tunteen joskus.
Ehkäpä paras kirjoitus (lue: löytö!) vähään aikaan ja sopii niin munkin fiilikseen tälläkin hetkellä. Niin moni meistä it-alalla ajattelee tuota hetkeä juuri noin. Mäkin. Voi kun voisikin lähteä.. mä siivosin kaappeja.. oon siivonnu jo pari viikkoa ja koko ajan selitän ystävilleni ja vanhemmilleni, että nyt tiedän missä kaikki on, on helppo pakata kun muutan. He kummastelee, mihin mä muka oon muuttamassa. Mä muutan, heti kun mulla on vain rohkeutta lähteä vetämään tuntemattomaan ja heti, kun se viimeinen piste tulee.. ja se on lähellä.
Et hyvää pääsiäistä sinnekkin ;o)
(Hmm.. ihme avautuminen sun kommenttiboksiin.. sori)
Kirjoittanut: Hani | tiistai, 03 huhtikuu 2007 klo 23:51