Sohva

Kuvitelkaa hämmästykseni kun herätessäni sinä aamuna havaitsin olevani ahtaasti sijoittuneena tuntemattoman nahkasohvan ja seinän väliseen tilaan. Vasen olkapääni oli sohvan alla, oikea poskeni kiinni pölyisessä lattiassa ja avaamalla silmäni pystyin hämärästi erottamaan sohvan alla majailevan pölypallojen armeijan.

Päätellen leiritulien määrästä niitä oli kohta tarpeeksi valloittamaan koko asunnon, mikä tarkoitti ettei asunnossa majaileva henkilö ollut vaivautunut siivoamaan ainakaan kuukauteen.

Päätäni särki julmasti, mikä luultavasti tarkoitti että eilen oli tultu nautittua enemmän kuin oli ehkä ollut tarkoitus, eikä kenties pelkästään alkoholia.

Olin elämäni kankkusessa ja jonkun sohvan takana.

On varmasti parempiakin tapoja aloittaa uusi vuosi.

Varovaisilla yrityksillä sain nopeasti selville etten pääsisi sohvan takaa omin avuin, olin niin puuduksissa etten edes tuntenut vasenta käsivarttani saati sitten oikeaa, joka oli vääntynyt alleni. Nielaisin, mikä tuotti kuivassa nielussani epämääräistä kipua ja vedin syvempään henkeä, samalla aiheuttaen hermostunutta kuhinaa pölypallojen oikeassa sivustossa.

"Tota... halloo?" Ääneni ei olisi vakuuttanut erkkiäkään siitä että olin elossa. Puhumiseen vaadittu pieni ponnistus oli tarpeeksi lähettämään uusia kivun aaltoja pääni läpi.

Keräillessäni voimia uuteen yritykseen kuulin sohvan päältä tukahtuneen äännähdyksen ja tunsin toivonkajastuksen rinnassani. Joku oli kuullut.

Sitten tuo jokin, joka ilmeisesti oli elopainoltaan ainakin kaksi kertaa kokoiseni, käänsi kylkeä sohvalla ja onnistui painamaan sohvaa juuri kriittisistä kohdista niin että kaulaani suuntautui entistä enemmän painetta.Punaiset ja mustat pilkut kisailivat näkökentässäni, pölypallot liikehtivät voitonriemuisesti tuskallisen hengitykseni aalloissa.

Yritin saada jalkojani liikkeelle, mutta nekin olivat olleet liian kauan asennoissa joihin niiden suunnittelija ei ollut tarkoittanut niitä jätettävän tarpeettoman pitkiksi ajanjaksoiksi. Onnistuin saamaan päällimmäisenä olevan vasemman jalkani liikkeeseen, mutta ainoa vaikutus oli nahkasohvaa vasten hankautumisesta lähtevä hiljainen laahaava kuiskaus.

Tajuntani alkoi sumentua mustien pilkkujen päästessä voitolle punaisista, enkä herkulesmaisista ponnistuksistani huolimatta saanut ilmoille kuin pientä pihinää, jota ei hyvällä tahdollakaan voisi kutsua miehen viimeisiksi sanoiksi.

Juuri ennenkuin tajuntani sulautui täydelliseen pimeyteen, sohvalla makaileva olento kääntyi uudelleen vapauttaen kaulani puristuksesta.

Haukoin henkeä kuin ensimmäistä kertaa, aiheuttaen hengitykseni kiihtyneellä rytmillä uutta ja laajempaa epäjärjestystä pölypallojen keskuudessa. Tällä kertaa onnistuin muodostamaan pidempiä sanoja hätäisen hengitykseni lomassa.

"Saatana... siirry... perkele!".Puuskutuksellani tuntui ihmeellistä kylläoleva jokseenkin toivottua sivuava vaikutus, sillä sohvan asukki tuntui heräävän. Hän haukotteli ja sai melkein samassa hetkessä tykistökeskitystä muistuttavan yskänpuuskan. Selvästi tupakkayskää.

Minuutin yskittyään sohvalla makaava lopetti ja ilmeisesti nousi istumaan, koskapa sohvan puristuspiste keskittyi palleani kohdalle, joka tukahdutti vastalauseeni ennenkuin olin ehtinyt edes muotoilla sitä.

Melkein heti painostajani nousi seisomaan ja lähti liikkeelle hitaasti raahustaen. Näkökenttääni ilmestyi kaksi mustien sukkien peittämää, koosta päätellen miehen, lättäjalkaa jotka poistuivat näkyvistä yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. Aloin ylimääräisestä painosta vapautuneena raivoisesti keinuttaa itseäni saadakseni sohvan liikkumaan, mielessäni kauhukuva mustasukkaisen miehen paluusta ja rojahtamisesta koko painollaan takaisin sohvalle, litistäen minut levyksi seinän ja sohvan väliin.

Sain liikuteltua sohvaa muutaman sentin kun korviini kantautui lähestyvän laahustuksen ääni. Pakokauhu pyrki myrkyttämään ajatukseni ja yritin huutaa, mutta ääneni tuli ulos vain aneemisena pihinänä.

Laahustus päättyi. Sohvaa vedettiin hieman irti seinästä ja näkökenttäni äärirajoille sohvan ja seinän väliseen kanjoniin ilmestyi ruokkoamaton pää joka kuului, kenellepä muulle kuin Siltaselle. Siltasen syntymätyhmillä kasvoilla oli rasvainen virnistys tämän rykäistessä.

"Jokos oot Niemi rauhoittunut? Saatana, että joutuu aikuisen miehen laittamaan sohvan taakse opettelemaan tapoja."

Mulkoilin Siltasta toivoakseni uhkaavaan sävyyn pihisten hävyttömyyksiä. Loukkauksistani välittämättä Siltanen nykäisi sohvan irti seinästä ja minut irti lattiasta, rojauttaen sitten viimeksimainitun ensiksimainitulle. Ensimmäiset kivut alkoivat tuntua jäsenissäni veren päästessä vihdoin kiertämään sille tarkoitettuja väyliä.