Kapakassa kerran

Istuin raskaasti olutravintolan ikkunapöytään. Iltapäivän aurinko läpäisi ikkunan likaisen värilasin ja muodosti hailean mosaiikin pöydälle.
Liu'uin ulos nahkatakistani ja otin pitkän kulauksen viileästä tummasta tuontioluestani ja vajosin ajatuksiini.

En ehtinyt nauttia hiljaisuudesta saati oluen jälkimausta kuin muutaman hetken ennen kuin Ojanen tuli ja rysähti vastapäiselle tuolille tavalliseen tapaansa, kuin jalat olisivat äkkiä pettäneet alta. Sen virneestä näkyi kasvoille valuvien hiusten takaa vain puolet. Sitten se liimasi ne toisella kädellään sivuun ja kulautti puolet tuopistaan yhdellä huikalla. Se oli taas ostanut kolmostuopin, vaikka oltiin paikassa jossa oli yksi keskustan parhaista olutvalikoimista.

- Otit sitten keppanan.
- Joo. Ainahan mä juon keppanaa.
- Niinpä.

Ojanen taputteli taskujaan kasvoillaan orpo ilme, kunnes annoin periksi ja kaivoin takkini taskusta oman askini ja heitin sen pöydälle.
Kun Ojanen sähläsi tulitikkujensa kanssa, minä annoin katseeni liukua muiden ravintolassa aikaa tappavien ihmisten yli. Melko tavallista sakkia, suurin osa oli ottamassa yhtä ennen elokuvaa tai sen jälkeen, vain vanhempieni ikäinen pariskunta poikkesi normista. Miehellä oli tumma puku ja kravatti, naisella vaalea leninki ja tummempi takki. Näyttivät vähän eksyneiltä tässä ympäristössä. Keskusta kuului nykyään paljon minuakin nuoremmille.

Ojanen puhalsi silmilleni savua.

- Mitä mies miettii?
- Eipä mitään ihmeellistä. Mitenkäs miehellä menee?
- Samaa kun aina. Vituttaa, väsyttää, janottaa. Ja sain fudut eilen.

Laskin päätäni hieman jotta saatoin katsella Ojasta lasieni reunan yli, yksi pahoista tavoistani joka tuppasi ärsyttämään ihmisiä.

- Fudut? Elikkä mitä, kolmannet kolmessa kuussa?
- Jep jep. Sieltä katos mikroaaltouuni ja ne rupes epäileen mua. Ei auttanu vaikka mä kerroin etten mä käytä mitään säteileviä laitteita. Monoa vaan takalistoon. Eivät sentään syytettä nosta.

Ojanen ryysti oluttaan, minä sytytin tupakan. Mies oli jotenkin kyvytön pitämään mitään edes puoliksi kunnollista työpaikkaa. Aina tuli jotain eteen, tavaraa hajosi tai oli joku kaaos. Tai niinkuin nyt, tavaraa katosi.

Näissä tapauksissa Ojanen oli yleensä ensimmäinen epäilty rasvaisine hiuksineen ja yleisine narkkarin elkeineen. Varsinkin hiuksissa olevat kolme punertavaksi värjättyä rastaa saivat takuuvarmasti kaikki vanhemmat työnantajat näkemään kirkkaampaa punaista ja luultavasti muitakin räikeitä värejä. Eipä silti, minuakin ne rastat vituttivat jopa enemmän kuin miehen iänikuinen rasvainen farkkutakki.

- Mitäs nyt meinaat tehdä?
- Kortistoon, sossuun ja työnhakuun, paskaakos tässä... otatsä jotain?
- Ymh.. tuo vaikka samanlainen.

Ojensin tyhjän tuoppini ja osoitin lasin kyljessä olevaa olutmerkkiä. Ojanen paineli tiskille. Puistin päätäni. Miehen pää ei kestänyt mitään olutta vahvempaa ja sitä pidetään nistinä ulkomuotonsa takia. Minua taas ei oltu ikinä edes epäilty. Vaatteet tekevät imagon.

Ehdin polttaa tupakan loppuun ennen kuin Ojanen palasi.

- Tossa. Piti kysymäni että mitä Kirsille kuuluu?
- Parempaa varmaan. Se jätti mut viime kuussa.
- Jätti? Vittu, mä luulin että teillä oli asiat hyvin.
- Joo, hyvin oli kaikki. Paitsi minä.
- Tavallinen tarina?
- Jep. "Sä et oo ikinä kotona. Me ei ikinä puhuta" ja jädä jädä.
- Mitäs sä nyt sitte?
- Kämppähän on mun, Kirsi pakkas kamansa ja lähti. Vaihto samalla puhelinnumeronsakin, ihan kuin mä olisin joku psyko.
- Älä saatana.

Ojanen oli päässyt toisen tuoppinsa puoleenväliin ja silmistä näki jo että se alkoi olla humalassa. Sillä oli kolmen tuopin katto, jos se joi enempää siltä meni taju ja se heräsi polilta.

Meitä nuorempi kolmikko räjähti nauramaan baaritiskillä.
Nojauduin lähemmäs Ojasta.

- Tarvitsä rahaa?
- Onks sulla?
- On.
- Jos muutaman satasen... vuokraan ja sellaseen. Kyllähän mä maksan takasin heti kun saan duunia, kyllähän sä tiedät.

Nyökkäsin. Velkansa se maksoi, se oli yksi mikä oli varma. Toisaalta, se saattoi pelätä että mä laittaisin jonkun virolaisen perimään niitä.

- Tuu, mennään koneen kautta.

Heitin loput kaljasta kurkkuuni ja nousin pukemaan takkini. Ojanen kiirehti perääni.
Elokuvateatterin kulmalla nostin automaatista viisisataa ja ojensin ne odottavaan käteen.

- Älä dokaa kaikkia yhdellä kertaa.
- Enhän mä voikaan.

Hymyillimme molemmat kuivasti yhteiselle vitsille.

- No, kiitti hei paljon, mä lähenkin tästä.
- Moi. Soittele kun saat duunia niin törmäillään.

Ojanen lähti löntystämään kohti linja-autoasemaa, minä sytytin päivän kolmannenkymmenennen tupakan ja vedin savua syvälle keuhkoihini. Kaikkia saatanan häviäjiä sitä joutuukin kaitsemaan.

Mä taidan tulla jotenkin pehmeeks vanhoilla päivilläni.