Aiemmin mainisemastani pelisessiosta vielä: vaikka sainkin muutamassa tunnissa kirjoitettua ylös melkoisen määrän faktoja ja helposti lajennettavia ideanpoikasia, kummastuksekseni ei tarvinnutkaan turvautua sen kummemmin improvisaatioon.
Pelaajahahmot eivät poistuneet kaupungista ja peliaikaakin ehti kulua vain kolme päivää, vai oliko se neljä. Toimintaa, eli väkivaltaa, oli kahden nopanheiton verran, joka olikin melkoisen filmaattinen kohtaus.
Pelaajahahmo, Läntisten vuorten barbaari on seitsemän session, noin seitsemän kuukauden pelimaailman ajan aikana tehnyt valtavan pesäeron juuriinsa. Hahmo on riisunut kaikki soturiklaanin tunnuksensa ja verhoutuu raskaisiin panssareihin ja muutenkin ns. jäljittelee Jaconiassa syntynyttä soturia.
Hahmot sattuivat törmäämään toiseen, eri soturiklaania edustavaan vuoristolaiseen, joka alkoi pilkata ja nauraa vuoristolaishahmolle nimitellen tätä erilaisilla pilkkanimillä. Tämä johti pelaajahahmon käämien palamiseen ja tämä otti ja tempaisi nyrkillä pilkkaajaansa. Ikävä kyllä tämä normaalisti tapparaa heiluttava barbaari ei juurikaan osannut ns. tapella ja pummasi. Pilkkakirves vetäisi takaisin ja (noppatuuristani johtuen) sellaisen alakoukun, joka johti pelaajahahmon välskärillä käyntiin ja viikon kestävään fyysisten toimintojen vaikeutumiseen. Isku kun osui, uh, lantion seudulle. Yrittihän se hahmo väistää, mutta kun sitäkään oikein kunnolla osannut ja päällä oli niin paljon panssaria että painokin haittasi.
Tämä tapahtumaketju johtaa vuoristolaisten välienselvittelyyn oikein aseiden kanssa, kunhan hahmo paranee.
Minulle ei ole tullut selväksi eikö pelaaja ole sisäistänyt barbaarin pelaamista ("Mitä Conan tekisi?" on muuten näppärä apukeino) vai onko pelaaja nimenomaisesti tarkoittanut että hahmo on kokenut sellaisen kulttuurishokin että barbaari on omaksunut "sivistyneitä" tapoja oikein urakalla.
Niin tai näin, pääsin toteuttamaan kaksi tavoitettani, pitämään katkeroituneen entisen seikkailijan pitkän monologin, jossa tuotiin selväksi ko. henkilön mielipiteitä monistakin asioista, sekä vihdoin ja viimein tuoda päivänvaloon erään pitkään hautuneen idean.
Kyseinen idea on hautunut mieleni sopukoissa ammoisista kirjastovirkailijan päivistäni lähtien, nimittäin: äärimmäisen pitkälle byrokratisoitu kirjasto.
Tässä tapauksessa Farrignian yliopiston kirjasto. On varsinainen kirjasto ja sitten on varsinaisen kirjaston käytön mahdollistava referenssikirjasto, josta voi löytää hakusanoilla tiettyjä kirjoja ja sitten jäljittää ko. kirjojen paikat hyllyn ja paikkanumeron mukaan.
Tiedän, mieleni toimii hiven omituisesti, mutta toisaalta, pelaajien hulluksi ajaminen tai sen yrittäminen on aina niin palkitsevaa. Jaa miten niin kirjastotyö tekee ihmisistä omituisia?
...
Kas, WoW:in pelinjohtotiimiltä tuli juuri vastaus aiemmin lähettämästäni viestistä, jossa annoin yhden pelaajan ilmi epä-roolipelaamisesta. Nyah, nyah. Sen siitä saa kun tulee haukkumaan "fucking geak" -nimityksillä (juu, sen toisen typo) plus tietysti /ignoren.
Viimeisimmät kommentit