« Enemmän enemmän | Pääsivu | The power of Christ compels you! »

maanantai, 18 joulukuu 2006

Humpuukia

Lauantaina tuli toveri T:n kanssa suoritettua ns. "perinteinen jouluostosreissu", eli jouluostosten ensimmäinen erä. Jätän nillittämättä siitä, kuinka voiteluperinne on jäänyt vähemmälle, vaikka ruuhkaa kestää parhaiten tankkauksella... eikun siinähän se nillitys jo tulikin. No hupsis.

Lisäksi mainittakoon valitettakoon Pizza Hutista.

  1. Vaikka siellä tulee käytyäkin vain kerran kahdessa vuodessa, ei se ole mikään syy poistaa Cheese Lovers -pizzaa listalta.
  2. Se valopää, joka sai päähänsä että kolmostuopin tilaamalla saa Fostersia, liittyy nyt "kastraatio odottaa"-listalleni. Ko. juoma maistuu juuri sille, miltä voisin kuvitella koalan kusen maistuvan. Jäi toinen tuoppikin vahingossa maksamatta. No hupsis.
  3. Loosheissa on aiemmin mielestäni ollut tilaa useammalle kuin kahdelle, ja toveri T:n on vielä ns. normaalikokoinen.

Joka tapauksessa, siinä tuli poltettua viime kuun päivärahat yhdessä iltapäivässä.
Viikko töitä, muutama päivä räkälaatikoiden nieleskelyä ja töihin välipäiviksi. Oi auvoa.

Viittaus

Viittausosoite tähän kirjoitukseen:
http://www.typepad.com/services/trackback/6a00d8341c5d3353ef00e550953cb68833

Listed below are links to weblogs that reference Humpuukia:

Kommentit

Feed You can follow this conversation by subscribing to the comment feed for this post.

Verify your Comment

Kommentin esikatselu

This is only a preview. Your comment has not yet been posted.

Working...
Your comment could not be posted. Error type:
Your comment has been posted. Post another comment

The letters and numbers you entered did not match the image. Please try again.

As a final step before posting your comment, enter the letters and numbers you see in the image below. This prevents automated programs from posting comments.

Having trouble reading this image? View an alternate.

Working...

Kommentoi

Caveat lector

  • Nih
  • Älä osta rikottuja tuotteita

Twitter Updates

    follow me on Twitter

    Viimeksi luettua