maanantai, 06 heinäkuu 2009

...ja kitkerä ruudintuoksu

Jonah Hex, 2010. Jumalauta.

torstai, 25 kesäkuu 2009

Olemattomat jonottajat byrokratian rattaissa

Eilen iski päälle hirveä onnenpilleri-sivuvaikutus ja pakenin etuajassa duunista ja painelin KELAlla viemään papereitani.
KELAvisiitti oli melko surrealistinen, vähän niinkuin elämäni yleensäkin.

Saavuin paikalla ja otin jonotusnumeron joka ilmaisi että edelläni on 12 ihmistä. Odotushuoneessa ei ollut niin montaa, mutta väliäkö tuosta. Koskapa kärsimiini sivuvaikutuksiin lukeutui sydämentykytyksen, vapinan ja oksetuksen lisäksi huimaus, istuin alas ja kaivoin repustani Joe Abercrombien Best Served Cold:in ja jatkoin lukemista.

Mutta kas, kun jononumeropimputin pimputteli, näistä 12 henkilöstä olikin olemassa vain kaksi. Ja yksi odotushuoneessa istuskelijoista jäi sinne vielä minun numeroni jälkeenikin, vaikka oli ollut siellä jo aiemmin. Liekö sitten ollut aurinkoa paossa.

Lääkekorvaavuushakemus on yhtä kuin lääkärin B-lausunto, no problemo, mutta kuntoutushakemusta en voinut jättää, koska lääkäri oli syystä tai toisesta jättänyt spesifioimatta asioita niin että lausunto vaikutti vajaalta jo minukin silmääni, puhumattakaan virkailijan. Pitää viedä saamani kirje ("Viittiks pikkuisen täsmentää") lekurille, täyttää uusi KUI02 ja lähettää takaisin.

Ah ja voi.

tiistai, 23 kesäkuu 2009

Do it like I showed you, the neck is first.

Nyt kun vielä muistan, tuli nähtyä Bill Paxtonin ohjaama Frailty. Suomeksi tämä lienee "Pahuuden kosketus" - joka ei muuten leffan nähtyäni ole ihan niin hakoteillä oleva käännös kuin näissä yleensä.

Suosittelen.

Pi-pi-pi-pilleri revisited

Lekurille aamusta, B-lausunnot diabeteksesta ja verenpaineesta, kolestrolilääkitys (tätä ilmeisesti jaetaan kaikille nykyään) ja suurista sanoistani huolimatta, palaan onnennappien käyttäjäksi.
Tämän lisäksi lähete fysiatrille, tuo kuusi vuotta sitten rikottu olkapää kun vittuilee jatkuvasti, eikä tuo niska-hartia -seutukaan muutenkaan mitenkään iloa ja auvoa ole.

Varaosiksi hajoaa hän.

Olikohan tässä joku pointti? Ai joo, oli. Sain siis B-lausunnot korvaavuuksiin ja kuntoutukseen ja sitten lekuri kehotti täyttämään KELAlta lomakkeet ja suitsait.
Lähestyin KELAn verkkopalvelua aiemmin ja pelkästään kuntoutuksesta on yli 30 erilaista lomaketta eikä mitään hajua mikä niistä pitäisi täyttää. Lähetin tiedustelun sinne päin, mutta kaipa se on pakko raahautua fyysisesti paikalle.

Jippii.

maanantai, 22 kesäkuu 2009

Jos niin tai näin

Jos puutarhuriksi rupeaisi vaikka? Luulisi olevan stressitöntä?

torstai, 18 kesäkuu 2009

Well, golly.

tiistai, 16 kesäkuu 2009

Koulu on helvettiä

Jos satutte saamaan silmienne eteen tv-sarjan nimeltä "Aliens in America", suosittelen lämpimästi. Sarja lakkautettiin 18 osan jälkeen, yhden osan ollessa vajaa 30 minuuttia.
Kun pääsee yli päähenkilön (jos siis halutaan nähdä Justin sellaisena) muutaman ensimmäisen jakson ärsyttävyydestä, loppu on pelkkää karkkia.

Kumma ettei tästä ole tullut kuuluisampaa. Jaa miten minä sen löysin? Yarr.

torstai, 11 kesäkuu 2009

Ei itkeä saa...

Tämänpäiväinen Supernatural on ohjelmatietojen mukaan hauska jakso. Kyllä, olen nähnyt.

maanantai, 08 kesäkuu 2009

Hän

Mies aloittaa aamun lähettämällä sähköpostia työttömyyskassaansa tiedustellen että onko siellä tosiaan neljän kuukauden jonot kun ei vastausta kuulu ja jatkaa selailemalla työnvälitysfirmojen saitteja.

perjantai, 05 kesäkuu 2009

All this has happened before

Eilen tuli sitten katseltua Galactican neljäs ja viimeinen kausi loppuun. Kiroan heti tässä välissä "kopiosuojauksia", jotka rätisyttävät PC:llä katseltaessa alkuperäiseltä levyltä, saatana.

Olen vältellyt final seasonin spoilauksia kuin B5-spolereita aikanani. Kannatti. Vaikka iso G lähteekin loppua kohden menemään niin jumala-jumala-jumala-plöröksi että parissa paikassa pitää kiristellä hampaita, niin silti.

Kaikenlaisessa viihteessä on aina laskettava positiiviseksi se, ettei hahmoja säästellä. Esimerkkinä ltn Warren Keffer, B5.

Caveat lector

  • Nih
  • Älä osta rikottuja tuotteita

Twitter Updates

    follow me on Twitter

    Viimeksi luettua